Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa, Ruotsin kuninkaan määräyksestä, Helsingin kaupungin puolustuksesta 1700-luvulla vastasi asukkaiden muodostama kaarti, johon velvoitettiin liittymään kaikki porvarioikeuden saaneet kauppiaat ja käsityöläiset sekä ns. suojeluväki, rengit, palkolliset ja muut veronmaksajat.
Tämän kansalaiskaartin vilkkainta toiminta-aikaa oli vuosisadan jälkipuolisko, jolloin sen jäsenet pukeutuivat yhtenäiseen uniformuun ja kokoontuivat yhteisen lipun alle. Kuninkaiden ja muiden merkkihenkilöiden vierailuja varten harjoiteltiin ahkerasti paraatia ja aseotteita, kunnialaukauksia jne. Maaherra itse suoritti vuosikatselmuksia. WanhanHelsingin kaduilla ja kujilla suoritettiin markkina-aikoina partio- ja vartiotehtäviä ja muutoin oltiin ylläpitämässä järjestystä vankisaattueissa, kujanjuoksuissa ja teloituksissa.
Vuonna 1996 perustettu Helsingin Wanha Waruswäki ja Kaupungin Hywät Asukkaat r.y. soveltaa käytännön historiaa, pyrkien luomaan aikakaudenmukaisia tuokiokuvia mm. esittämällä muskettiammuntaa ja sotilasäksiisiä Helsingin keskeisillä paikoilla “Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Reglementin, vuodelta 1751, jälestä”.
Historiaa
Helsingin maistraatin tuomiokirjan sivuille 265 – 266 vuodelta 1746 on kirjurin sulkakynä kirjoittanut mm seuraavanlaista tekstiä : “ 1§Påläggas Borgarskapet, så väl Officerare som gemene hvid 10 D Smts wite till den 1. Mai i nästkomande åhr bör skaffa sig uniforme af blå råckar, västar och böxor samt giewähr af Musquetter, värjor med mässingsfästen, och Patron Taska, så att infanteriet till benämnd termin må vara egalt monderat och kunna hvid då skiende besicktning giöra parade”.
kuva maistraatin pöytäkirja
Tämä maistraatin päätös velvoitti asekuntoiset porvarit, sekä upseerit,että miehistön, tulevan vuoden (1747) toukokuun 1. päivään mennessä, 10 taalerin hopeamyntin sakko-uhalla, hankkimaan itselleen siniset takit, liivit ja housut sekä varustautumaan musketeilla, messinkikahvaisilla miekoilla ja patruunalaukuilla, jotta jalkaväki mainittuun päivämäärään mennessä oli oleva yhdenmukaisesti varustettu ja voi tuolloin tapahtuvassa katselmuksessa “paratiseerata”.
Martin Pappen v. 1744 Helsingin Vanhaankaupunkiin perustama värjäämö pisti siis töpinäksi. Niinpä sitten nähtiin toukokuussa1747 Kampin kentällä, nykyisen linja-autoaseman kohdalla, kaupunkilaisten muodostama varusväki syvän sinisissä, messinkinappisissa uniformuissaan, rinta rottingilla ja peruukit puuteroituina, kolmikolkkahatun etukulma jämerästi vasemman silmäkulman kohdalla. Maaherra Gyllenborg itse suoritti katselmuksen. Vain viisi joukosta puuttui; neljä sairauden johdosta ja yksi, joka köyhänä ei tohtinut riviin harmaassa sarka-asussaan käydä.
Tuohon päivään asti oli porvarikaarti saanutkin pärjätä ilman yhtenäistä sotisopaa. Nyt hankittu, karoliiniasua läheisesti muistuttava sininen puku säilyi vuosikymmeniä lähes muuttumattomana , kustavilaisen ajan virkapukumyllerryksistä huolimatta.
Helsingin Kaupunginmuseon suojissa, Sederholmin talossa, on jäljellä yksi rumpalin takki ja housut, joita koi ja ajan hammas eivät ole kyenneet tuhoamaan. Samassa tilassa on näytteillä myöskin kaartin lippu vuodelta 1752 sekä ratsuväenstandaari.
Ratsuväkeen eli karabinisteihin liittyivät luonnollisesti äveriäämmät porvarit ts. ne, joilla oli varaa hevosen ylläpitoon. Päällystön muodostivat ratsumestari ja luutnantti, muita virkoja olivat majoitusmestari ja 2 korpraalia. Ratsumiesten asu poikkesi ainakin housujen osalta siten, että ne olivat vaaleankeltaista vuohennahkaa. Jalkineina, erään vanhan piirroksen mukaan, olivat korkeat saappaat kannuksineen.
Kuningasvierailuja ja juhlamieltä
Porvariston innokasta harrastusta varusväkitoimintaan vauhditti tietenkin odotettavissa oleva, kruununperijä Adolf Fredrikin vierailu, joka ei kuitenkaan vielä kesällä -47 toteutunut. Majesteetti saapui kuitenkin Viaporin tarkastuksen yhteydessä kaivatulle visiitille kesäkuun 19. v. 1752. Meritullin laivasillalla kuninkaan maihinnousua juhlistivatmaistraatti ja kaikki virkakunnat läsnäolollaan. Yhteislaukaukset raikuvat sotaväen ja porvarikaartin musketeista sekä pakkahuoneen edessä olevista kanuunoista. Kun meteliin yhtyivät vielä ulkosatamissa olevien laivojen tykit, oli juhlatunnelma sen ajan käsityksen mukaan korkeimmillaan! Jalkaväen päällystöön kuuluivat tuolloin Gustaf Bock kapteenina, T.A. Clayhills luutnanttina ja E. Kahrberg vänrikkinä. Aliupseereina vääpeli, kersantti, lippumies, furiiri, varusmestari ja varuskirjuri.
Vuonna 1754 maaherra Gyllenborg esitti toivomuksenaan, että jokaisen uuden porvarin tulisi ennen valantekoaan esittäytyä hänelle uniformussa, mikä tulikin sen jälkeen tavaksi. Samassa tilaisuudessa hän ilmoitti aikovansa tarkastaa koko joukon kesäkuun 22 p:nä. Tarkastusta edeltäneinä aikoina harjoiteltiin niin ahkerasti, että kaikki siviilitoiminta oli tyrehdyksissä.
Helsingin porvariston asejoukon sotilaallinen merkitys oli itseasiassa varsin vähäinen, sillä jo Viaporin linnoitustyön ensimmäisestä vuodesta 1748 lähtien kaupunki ja sen ympäristö olivat tulvillaan sotaväkeä. Porvarikaarti oli olemassa tosiasiallisesti vain kaupungin kunniaksi ja koristukseksi, ja sen suuria hetkiä olivat edellä kuvatun kaltaiset kuninkaallisille tai muille korkea-arvoisille henkilöille pidetytyt paraatit. Velvollisuudesta kuulua kaartiin pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni. Palveluksesta toki vapautettiin vanhuuden ja raihnaisuuden perusteella, mikäli samalla maksettiin kaartin rahastoon tietty summa.
Kaupunkilaiskaartin miesluvusta ei ole säilyneitä tietoja, mutta Viaporin suurisuuntaisten rakennustöiden aiheuttama Helsingin väkiluvunkasvu ilmeisestikin lisäsi myös asekuntoisten kaupunkilaismiesten määrää. Jalkaväen miesvahvuus lienee Helsingin silloisen asukasluvun pohjalta arvioiden ollut n. komppanian verran, ehkä 150-200 ja ratsuväen viitisenkymmentä.
Kustaa III:n kaivattu vierailu, jota jo kaksi vuotta oli odotettu tapahtuvaksi, toteutui vihdoin v.1775. Kaupunkia oli koristeltu ja porvariston varusväki oli harjoitellut pontevasti. Kesäkuun toisen päivän iltana klo 8 oli porvariratsuväki järjestäytynyt ajan tavan mukaan neljännespeninkulman päähän kaupungista (nykyisen Töölön kisahallin kohdalle) kuninkaallista seuruetta vastaanottamaan. Kaupungin torilla majesteetti vastaanotettiin tykistöpataljoonan ja porvarikaartin tervehdyslaukauksin. Kaupungin ratsujoukko oli sijoittautunut Suurkadulle (Aleksanterink.), nykyisen Ritaripuistikon tienoille. Kuninkaan astuttua sisään kenraalikuvernöörin taloon alkoi saluuttiammunta tykeillä ja kivääreillä.
Kesäkuun 10. aamupäivällä Kustaa III osallistui jumalanpalvelukseen, jossa rovasti Cajander saarnasi, porvarikaartin ollessa omasta pyynnöstään vartiona Ulrika Eleonoran kirkossa.
Kaartin toiminta lakkaa
Kustaa III:n hallintokauden loppuvuosina into porvarivarusväkeen laimeni. Ennen niin komeat ratsuväen univormut alkoivat olla nukkavieruja, niitä myytiin huutokaupalla, jasaadut varat laitettiin kaupunginrahastoon korkoa kasvamaan. Rummut, torvet ja liput säilöttiin rahakammariinOtaksuttavasti jalkaväkikin oli samoihin aikoihin hajoamistilassa. Kuninkaan murhan jälkeinen poliittinen ilmapiirin muutos lienee ollut osasyynä siihen, että porvarikaartien toimintailman esivallan nimenomaista lupaakiellettiin v. 1793. Porvarien varusväkitoiminta oli täten virallisestikin siirtynyt historiaan.
Wanha Waruswäki nousee kumpujen yöstä
Marraskuisena tiistai-päivänä v. 1996 on Helsingin Kaupunginmuseon Sederholmin talossa kokoontuneena pienehkö historian harrastajien joukko. Juhlallisen, hartaan uteliaan tunnelman vallassa seurue kääntelee, mittailee ja hypistelee valkoisin puuvillasormikkain erästä museon korvaamatonta reliikkiä: kultakaluunoin koristettua siniverkaista takkia, joka ammoin on kuulunut edesmenneen porvarikaartin rummunlyöjän parafernaaliaan.
kuva rumpalin takista
Aiemmin toukokuussa perustettu historiallinen yhdistys,” Helsingin Wanha Waruswäki ja Kaupungin Hywät asukkaat” on vakaasti päättänyt palauttaa Helsingin kaduille ja toreille edellä mainitun puolustusorganisaation näköiskaartin toteuttamaan kuvatunlaisia juhlallisuuksia ym. toimituksia nykyhelsinkiläisille iloksi ja opiksi. Virkapukua oltiin siis tässä juuri kopioimassa! Vaatekappaleen väriä määritettiin värikarttojen turvin ikkunasta tulvivassa päivänvalossa, paksuutta tutkittiin tulkin avulla, nappien koot merkittiin muistiin, kaavat ja saumat mitattiin…
Koska kaartin varustelu muilta osin on painunut historian hämärään, oli käytettävä apuna kyseisen aikakauden kuninkaallisia sotilasohjesääntöjä, jotka antoivat ihan yksityiskohtaistakin tietoa sotaromppeista, kuten olkaremmeistä, patruunalaukuista, vöistä, miekankannikkeista, soljista, kengistä jne. Itsekukin yhdistyksen jäsen oli prosessin aikana tuleva tutuksi niin pikilangan ja nahkatöiden kuin hatunhuovutuksen ja miekanrakentamisen kanssa.
Waruswäkeä kaihertanut ajatus oman tykin hankkimisesta toteutui vähitellen talven ja kevään aikana kenttälavettia ja putken mallia sorvatessa. Kesäkuussa -97 valutuore 2-naulainen pronssiputki lausui ensimmäiset painavat sanansa mahtavien savupilvien saattelemana. Jo vuorokautta myöhemmin merkittiin aikakirjoihin Helsinki-päivän avajaisissa Kauppatorilla “Se Suuri KanuunanMylwäisy”, joka järisytti tuomiokirkon perustuksia, kirvoitti autojen varashälyttimet, ja sai sataman lokit ja torikauppiaat säikähdyksestä sekaisin. Samassa tilaisuudessa myöskin uudestisyntynyt Waruswäki näyttävästi suoritti yli kaksivuosisataisen come-backinsa rätväkällä muskettien yhteislaukauksella. Sankan ruudinsavun keskellä hulmuili uljaasti Kaupunginmuseon lahjoittama jalkaväen lippu, tarkka kopio museon alkuperäisestä.
kuva tykistä
Vuoden 1751 reglementin mukaiset julkiset äksiisiesitykset Havis Amandan ja toriyleisön iloksi ja ällistykseksi jatkuivat keskiviikkoiltapäivisin, ja turistien valokuvauskoneet ovat räpisseet asiaankuuluvasti paikalla pitkin kesää. Toki myös Hywiä Asukkaita on nähty perinneasuissaan torin kulmilla sotilasmanöövereitä kannustamassa.
kuva reglementin kannesta 1751
Kaartilaiset mustaruutiampujia
Wanha Waruswäki on sotaisasta ulkonäöstään huolimatta yhtä leppoisa kuin vaaratonkin. Uniformujen sisältä nimittäin löytyy “siviilissä” joukko asiaan perehtyneitä mustaruuti-ampujia, suustaladattavien aseiden kilpailuissakin usein nähtyjä, vannoutuneita alan harrastajia, joille paitsi muskettiammunta, myös asekeräily ja -historiakin ovat tuttuja. Osa käytetyistä piilukkomusketeista on aikakauden mukaisia alkuperäisaseita, osa näköisjäljitelmiä; sama koskee kupeilla roikkuvia hukareitakin. Muodollisesti kaupunkilaiskaarti on suhteellisen vapaa preussilaistyyppisestä sotilasihanteesta. Niinpä siis aseotteet ja muukin äksiisi sujuvat niinkuinsepiltä, puusepiltä, kauppiailta, venemiehiltä, ajureilta, kraatareilta, suutareilta tai nahkureilta odottaa sopiikin.
Kaupunkilaisporvareitahan tässä ollaan!
Lähteet: E. Hornborg: Helsingin Kaupungin Historia ja Helsingin Kaupunginmuseon arkistot.
