Leikkuusuunnitelma on aina puvun koosta riippuva ja vaihtelee sen mukaan, mitkä palat sopivat vierekkäin. Paloja ei voi asetella kuinka tahansa. Langan suunnan on oltava oikea. Villakangas on monesti jopa 160 cm leveää, mutta ei aina. Joskus reunat eli hulpiot ovat niin surkeat, että ne täytyy jättää pois. Kangasmenekki kannattaa varmuuden vuoksi yliarvioida.
Kankaat leikataan yleensä niin, että ne taitetaan pitkittäin tai poikittain kahtia ja jokainen kappale leikataan kaksinkertaisesta kankaasta kerran (jos siis tarvitaan esim. kaksi etukappaletta). Tämä nopeuttaa työtä ja helpottaa levitettäessä isoja kankaita.
Esimerkit oikealla on tehty 150 cm leveälle kankaalle ja sopivat tämän kirjasen kaavojen kokoon tehdylle univormulle. Ylimmässä etumuksen ja selän palat aseteltu niin, ettei jatkosaumoja tarvita. Pidemmille tai leveämmille mitoille ei etukappaletta saa aina edes leikattua yhdestä kankaanleveydestä, vaan joutuu tekemään jatkosauman. Palat voi leikata monesta osasta (esimerkiksi helmalaskoksiin lisäsaumoja), jos näin säästää kangasta. Se on täysin ajanmukaista. Alla kuvat III–V kirjasta L’Art Du Tailleur vuodelta 1769, josta näkee kuinka helman kankaan leveyden ylittävät palat leikataan monesta osasta.
Helman laskosten leveys 1700-luvulla vaihteli suuresti (loppua kohden takit kapenivat huomattavasti; ranskalaiset muotitakinhelmat olivat leveimmillään niin isoja, että etukappaleen helma nousi kaavan olkapäälle asti).
